Naamat Naamat

Naamat Naamat Eihän se nyt silloin ala. Joulu on paras aika ryypätä, sanoi Naamat aina. Eikä se silloin ala. Naamat, naamat, aivan kuin ihaninta asiaa maailmassa toisteli Naamat. Mitä meinaat jouluna tehä? Naamat Meinaatteko käydä jossain? Ihan perheen kanssa… Naamat Äiti soitti sen työpaikalle, pyysi heiltä edes se antakaa, että sillä välipäivät töitä. Joulusta ei […]

Rekkalesbo

Rekkalesbo   Pidän sinusta, teet oloni mukavaksi. Olet kauhean mukava. Pidän sinusta. Pidän Ja vaikka kuinka ajattelen asioita, ne eivät aina tapahdu kuten ajattelin. Vaan sen sijaan törmäävät jonkun toisen ajatuksiin, turhan aikaisiin tapahtumiin. Ja katoavat, kuolevat, ennenkuin tapahtuvat. Kuolevat ja pudottavat minut sarvet päässäni, syvälle. Pimeään, niin syvälle, että kaikki on mustaa. Tai vitustako […]

Rakkaan hölmöni jäljet

Rakkaan hölmöni jäljet   Joskus, en muista toilailujani. Saatan muistaa mitä sattui tai minne päädyin, mutten miksi. Jälkeenpäin kun hölmöilyjään katsoo, hävettää. Eikä voi ymmärtää, mitä tuli taas tehtyä. Jälkeenpäin, sitä aina onkin jo uusi ja eri. Se, että voi nähdä omat askeleensa on ollut hyvä. Vaikkei niiden paikkojakaan täysin ymmärtäisi, saattaa niistä kumminkin nähdä, […]

”Lumi teki enkelin eteiseen”

”Lumi teki enkelin eteiseen ”   vaivojeni ilma kuuman pallon täytti korkealta meille Kilimanjaron näytti. kassieni alma mirrin tässä käytti pussieni piru piirakan jo täytti Ja laku oli mustaa sai äiti juodakseen Joku kantoi sukkia eteiseen Veli oli musta näin sen polkeneen Ja Pappi meni Ruotsiin Lensi isä Thaimaaseen Ja äiti sai taas lakua juodakseen […]

Karjaa

Karjaa ….kertovat kun juhlitaan. Sanovat, mitä juhlitaan? Saatat jonkun kehun saada, jos tarpeeksi teit. Tule, pidä tauko, nyt juhlitaan. Muistellaan lapsiasi, hukkaamaasi raajaa. Ole hyvä, ota kakkua, kahvia? Joko joit? Kulta pieni, yläkerran vessan jos olisit vielä kerinnyt pestä, sitten voit mennä. Siivoan sen vessan. Puoli kuppia kahvia sisälläni ja kakun maku suussani. Helpottuneena siittä, […]

Käänny ympäri käännä ympäri

Kuin vesihiihtäjä tahdottomana narun perässä muiden kanssa muiden perässä pidän kiinni kiidän pitkin pintaa Kosken vain pintaa… rasvaisen limaisen jäljen jätän… perseeseesi…tissiisi… sisällesi sydämeesi jäljen joka väreilee syvälle. Pinnalla pelkäät pinnalla kuolet mentyäsi… jälkesi tyyntyy hajusi hälvenee jälkeesi ei mitään jää pinnalla on usvaa säteissä auringon syvällä on lämmin syvällä hymyillään.

Kyl mä venaa vähän…

Kyl mä venaa vähän…   Kuusi oli ylivuotinen. Kuiva piikikäs ranka vain. Koira ja kissa sen kaatoi.. mmm…heinäkuussa. Muistan, hampaatkin kalisivat suussani. Ei kai kylmästä, vaan hoidon puutteesta. Uudenvuoden jälkeen, meni jo paremmin. Puhaltelin neulasia pois naarmuisesta takalistostasi, ei ollut kylmä.

vapaa rakkaani

vapaa rakkaani    Leveässä kapeassa Leveässä Lasissa opin mitä tein rakkaalleni omistamalla olin sen tappaa Rakas ei voi olla kuin vapaa Päästin rakastamalla irti annoin pois minkä luulin omistavani Joskus öisin hiivin luoksesi kosken ja halaan sinua nyt jo toisen vapaa rakkaani Silti ei tunnu hyvältä aamuisin kun kuljet ohi joku toinen sisälläsi.    

Me One

Me One   Minä, joka olen niin pihalla, etten tilaani edes tunnista. Uskon tietäväni, mitä ansaitsen, mitä sinä ansaitset. Sinun ei tarvitse määrätä. Sinä et tarvitse niin paljoa, sinä otat vastaan, sinä olet hiljaa. ruumiisi tahtosi on minun Sinä olet minun. Olet se reikä, johon omahyväisyyttäni raaputan. Haluat? kuulinko oikein? Noiiin,,,, suusi on täynnä siementäni, […]

onni vain sana…

onni vain sana… Vieläkö muistat sen ajan, kun kaikki oli tässä. Tässä ja nyt, yhdessä hetkessä. Suru ja ilokin, vain ohikiitäviä hetkiä.Yhtenä hetkenä tässä ja tuskin edes hipaistuaan, jo jossain muualla. Muistatko, kun äiti oli vain äiti, isä oli isä ja mummo vain mummo. Muistat ehkä vaarinkin, minä en. Onnikin vain sana. Nyt äiti on […]

Kissa…hyi…karkkeja….pthyi

Kissa…hyi…karkkeja….pthyi   Noita, ei ole mies tai nainen, ei eläin tai kivi. Noita on mitä haluaa ja itse tietää mikä on. Sinulle PÖLIJÄ! , joka et itse tiedä mikä olet, minä olen noita. Miten onkaan näin käynyt, itseäsi et tunne, mutta minut tiedät? Kurpitsan laitan päähäsi, hymynaamaisen ja luudallani taon päähäsi järkeä, kuin pinjataan. PERKELE […]

ei lokakuussa

ei lokakuussa Lokakuussa työnsimme äitini kanssa skootterin Transiittiin. Äiti ajoi Viherlaakson enolle, sanoi,  ”tää on ihan paska”. Kippasi skootterin pihalle ja ajoi tiehensä. Ajoi kättärille, sylki minut pihalle ja lähti töihin…. töihin. Kuusitoista vuotiaana, alkoi jotenkin tuntua ettei se ole paikkani. Pleksinen ämpäri oli kovin ahdas, vieraat ihmiset tuijottivat ja kyyläsivät. Viereisissä ämpäreissä alati huudettiin, […]

MINÄ HALUAN!

MINÄ HALUAN!   Joskus tarve on kaikki. Itsetietoinen, dominoiva, kaiken hapen kuluttava. Niin voimakas, että itseensä hukkuu. Ei se kysy, miksi tai koska, vaan sanoo nyt tai heti. Saatuaan se lepää, ehkä silloin vasta kysyy…? Tiedosta täyttyy, tai tyhjäksi jää… kunnes taas, uudestaan syntyy.

solmu

solmu minä loin tilan minä loin sinut minä kerroin sinulle tahtoni minä yksin olen vastuussa Sillä minä annoin mahdollisuuden molempiin minä antamalla mahdollisuuden tahdoin siis molempia ymmärrä tahdoin sinulle mitä haluat Sinä tekemäni annoit sanat sanoilla loit minut minä joka tahdoin sinut Sinä joka minut minä joka olen sinussa armoillasi arvollinen tai arvoton minä kirjoitetaan […]

kaipuu

kaipuu Mielipuolisten pilvien alta, ajasta jolloin oli vain taikaa. Sininen ja keltainen, yhteen syntyneet. Tällä rannalla, tässä hetkessä. Me menneessä kadonneet, jälleen yhdessä. Tällä rannalla, tahtonsa löytäneenä. Sininen, vihdoin liekki ja lämpö sisällään. Keltainen, rauhan saanneena. Molemmat, jälleen ajassa ja taiassa. Yhdessä.

Opi, antaa

Opi,  antaa    Antaa, vain lyhyt sana. On uskaltaa, nähdä ja kuulla. Nähdä, ei pullonpohjan läpi, vaan itsestä toiseen. Kuulla, ei vain pelkoaan. Antaa, ei arvo, vaan oikeus.

tiu

tiu   Kova kuori, heikon ympärillä. Tylsyyden pölyä, itkulla kovetettu. Ja niin kova, ettei milliäkään taivu. Vaan hajoaa, tuhansiin palasiin, pölyksi. Joka itkulla kootaan, kovaksi. Joka ei milliäkään taivu. Itku, ulos huudettu tai sisään nielty. Sydän kyyneliin hukkunut. Sydän joka haluaisi vain hengittää. kerrankin vain hengittää…

sirpale

sirpale    No hei, minä se täällä vain. Minä, se paskainen kaljapullon sirpale, joka juuri repi auki kantapääsi. Tulin vain kysymään, nyt lomallasi. Vieläkö muistat, mistä kaikesta olet lomalla?

Hei hyvästi

Hei hyvästi   taisin sanoa hei! kun tavattiin halasin vai sinäkö? Silmäsi suuret, kuin pelästyneen peuran. Pohjatonta kauhua huutaen. Näen sinun jo loikkivan karkuun. Tukka pystyssä pitkin piennarta, ryteikköön katoavan. Minuako pelästyit? Arvasin, vino naamani on perseestä. Vaalea peräsi, vielä pusikosta vilahtaa. katoat… ei painat pääsi vasten omaani hillitset itsesi jäät sanot Hei Kun sinut […]

Sitä vain

Sitä vain Sitä vain, ettet ihmettele. Muistat kai, tämän metsän. Metsän, jonka puu olin. Jos vielä tulet, et minua löydä. Alusta loppuun, lopusta alkuun, tilasta tyhjään. Kun on niin paljon tai niin vähän, että on pakko sukeltaa. Aloittaa alusta tai loppua. syvälle multaan karhun hampaan alle.

sukuni

sukuni Se on Homo. Laji sapiens. Se saa naida toisen Homo sapiensin, siis samansukuisen. Saman sukupuolista ei saa naida, ei edes takaapäin. Tai no ehkä naida, eihän siitä pitää tarvitse. Naimisiin ei saa mennä. Tosin Homo sapiensin laki sallii nykyään senkin. Ennen ei, silloin piti miehen ottaa nainen, naisen mies, heteron homo ja homon hetero. […]

anna auringolle merkitys

anna auringolle merkitys   Ei mitään uutta, mutta sanoilla on merkityksensä. Luetko vain kirjaimia ihmisiä elämää ymmärtämättä rekisteröimättä pysähtymättä rakastamatta. Haluaisin sanoa, Itselleni ja sinulle. Olemme tässä, Nyt. Nyt on aikamme, Ymmärtää Tehdä Vaikuttaa Rakastaa Elää, mitä haluat sen sinulle tarkoittavan?

Jaervenpaeaessae

Jaervenpaeaessae   Järvenpäässä, siis aivan perältä. Muukalainen, talven kylmästä. Reikä rinnassa, halpahalliin marssi. Pakastelaarista otti, syömen jäätyneen. Kassalla varpaalla maksoi ja kylmän murikan reikään tunki. Ouluun saakka housuitta talsi. Perillä lausui, ”kevättä ilmassa”. Tyttö seitsemän tuulen lippalakissaan äijälle huusi, ”mikset tullut autolla” ”ei ole Saabbi rekisterissä” sini kinttuinen, vastasi.

Brothers in Sarvis

Brothers in Sarvis luojan kiitos, vaikka alamäkeni on pitkä ja jyrkkä, istun yksin tässä pulkassa. Ilman kristusta takapiruna, toisin kuin tuolla naapurin pösilöllä. Alkavatkin veljekset, jo sarviksessaan pohjalla olemaan.

Kraak!

Kraak!   En ole mies, vaan korppi. Kun avaan suuni, kurkustani pöllähtää ilmoille sakea pilvi mustia höyheniä. Kenkään ei näe, sanoinko jotain. Musta, hukuttaa minut ja karhean kurkkuni. En ole mies, vaan korppi, sokea                ja sinisilmäinen.

sinun syysi

sinun syysi   Löysimme sinulle makeat kengät. Olit kaunis ja niin onnellisen näköinen. Uusissa saappaissaan, katsoin rakkauttani ja hymyilin. Onnesi tuntui sisälläni. Hetkessä katosin, aivojeni tyhjyyteen. Unohdin meidät, tunsin kaiken. ajattelin.. Anna anteeksi, kuulun luoksesi, syliisi. Ilman ylpeyttä ja itsetuntoa, vain sinulle. Vain sinä, en minä. Alan ja lopun sinussa ja sinuun. Anna anteeksi, ilman […]

Jari soitti taksin

Jari soitti taksin   Kirkkain leuoin ja otsa pystyssä, marssin johtoryhmän kokoukseen. Kupla otsassa ja itsekkin kuplassa, kiertelen ja kaartelen kuin korkkiruuvi. Yhden hengen biosfäärissä, siinä perkeleen kuppituolissa. Habitukseni hylkii vaatetusta. Jotain ryömii ihollani, raavin ja hankaan. Haluaisin riisua alasti, asettua ammeeseen täynnä jäistä piimää. Potkin kengät pois jo taksissa. Sukkani loskasta märät, täynnä hiekoitussepeliä.Pyydän […]

lokkeja

lokkeja Lokki. Tarkemmin, sen paska. Se on vastenmielistä, siis se paska. Eihän siinä sinällään mitään pahaa ole, ei se häiritse. Paitsi jos se osuu, sattuu siis kohdalle. Harvemmin lokki sillä mitään henkilökohtaista tarkoittaa, satuit vain kohdalle. Vaikuttaa jokseenkin turhalta, lokille suuttua. Se on lokki. Lokin tavat. Lentäköön, turha on sattumaa kostaa. Ihmiset, kuin lokit. Pyrin […]

155

155 Hiestä helmeilevä arpinen nahkani, paljaat  sääresi kietoutuneena kyljilleni. Vain lyhyt hame ylläsi, ihosi vasten nahkaani, puristat kylkiäni, haet otetta liukkaasta ruhostani. Tuntuu kuin yrittäisit imeä ja pakottaa minut jaloillasi sisääsi. Sinun on pakko, muuten lipeäisit päältäni. Hamuat jaloillasi, käsilläsi, kynsilläsi, hampaillasi …. ..et saa pudota, sinun on pakko jaksaa. Kädessäsi valtava miekka, ….ahnaana. Kädelläsi […]

4 päivää 4 yötä

4 päivää 4 yötä   Se, että saa olla ihmisen kanssa joka saa tuntemaan itsensä halutuksi ja toivotuksi, rakastetuksi….. Se, että toisen kanssa uskot, että ainoa mitä voisit itsessäsi parantaa on olla enemmän ja lisää itseäsi toiselle ja itsellesi…… Se, että sinua halutaan sinun itsesi takia. Ei oikeastaan edes sen takia mitä olet tai omistat, […]

Sinulle

Sinulle   Tulevaisuuden kukat, raudasta taotaan kuolemaa hidastamaan. Tulevaisuuden kukat, vailla kimalaisia, tyhjäksi kupataan. sinulle, rakas puupää tahdon sen ojentaa.

kukkakaali

kukkakaali Kuin lämpö pysäyttäisi ajan, lopettaisi kiireen. Synnyttäisi liikkeen ajattomaan ja liikkumattomaan. Unohtaisi pisaran aikaa nollaan ja tyhjään. Loisi jotain olemattomaan. Kiihkeänä ja levollisena kuin keitetty kukkakaali.Väreilevänä kuin kuuma asfaltti, vihdoinkin levossa. Sähkönsinisiä kipunoita, tähtiä päivänvalossa ja väreilevä ilma, keinuva tie. Eteenpäin, lämmin.    

kukkani

kukkani    Mielesi päältä, katseesi alle. Kättesi ulottuviin. Päästän ruumiisi sisään, sinne missä mielesi jo on. Kaikki ne tuulet ja tuoksut, palaneet muistot, ajat ja hetket. Tuhkasta toisillemme, todeksi.

Hö!

Hö!   Hö! Pyyhi pölyt munistasi. Kaiva ulos kuopastaan. Älä välitä verestä ja kivusta. Rohkeasti revi ne irti! Pyyhi pölyt. Tunge takaisin. Katso! K  A  T   S  O   ! Auttoiko? Näetkö? Vaara ei ole kipu tai kuolema.

Taivas

Taivas   Ole ylpeä! Katsokaa lapset! Tässä se on. Tänne äiti ja isä teidät toivat. Tulen, veren ja koston teemapuistoon. Tulkaa mennään ampumaan muiden lapsia, tulkaa ennenkuin ammuttavat loppuu! Kun perintösi palaa ilmiliekeissä, taivas on sininen, eikä minkään jumalan.

myöhäinen ihminen

myöhäinen ihminen    Voisinpa luvata, haluaisin. Että, koittaa aika meille jokaiselle. Aika, jossa ymmärtää ja tuntee. Tuntee, ja tietää paikkansa kuin puu metsässä. Älä aliarvioi sitä, siis puuta. Ei, sillä ei ole rahaa, ei mitään? Sillä on paljon enemmän, kaikki valta ja omaisuus. Jonka se antaa pois, heti kun pyydetään, koska tietää. Sillä on tietoisuus […]

Myöhemmin

Myöhemmin    sshh..  kuuntele! Kuulla Kuulla ihmisenä sydämellään Itseään Sinua Kuulla ja tuntea hiljaisuudessakin Nähdä  pimeässä äänesi ja sydämesi tuntea tunteesi tuntea sinut tuntea sinut tässä vaikka et ikinä… koskaan olekkaan Saada poissaolevalta

Teflon

Teflon   joskus aina tuntuu kuin jotain puuttuisi? Kuin siinä mihin mikään ei tartu, tulisi jotain olla. Ei jaksannut etsiä, etsiä mitä? Tartuit johonkin, päätit halusit siihen uskoa, unohdit. Mitä on elää? Vastasyntynnyt elää. Moni vain elossa. Vieläkö muistan, minne itseni jätin? hukattu elämä, eloton hulina.

”ei kukaan”

”ei kukaan” Syvälle valkoiseen ja sinenhohtavaan, sukellan pois maailman pauhusta. Pois kylmästä ja viimasta. Katoan maailmasta omaani, kuten aina. En tule täältä pois, ennenkuin olemme kasvaneet toistemme mittaisiksi, maailma ja minä. Syvällä rauhassa, talven sylissä. ”ei kukaan”

Paremmintietäjä

Paremmintietäjä Tässä se on jo valmis. Tässä sitä on hädin aloitettu. Tämä onkin minun. Tämä Sinun. Milloin opit? Ei ole olemassa mitään universaaleja kuolemalla rangaistavia yleispitäviä säännöksiä. Milloin opit? Se minkä minä teen on minulle valmis, ainakin toistaiseksi. Jos siinä jotain tekemistä mielestäsi vielä on, johtuu se siitä, että oma ruutusi on vielä niin kovin […]

rakkautta

rakkautta  Pienet korvamerkityt vastaukset, lokeroidut täydellisyydet, luokitellut ismit, omiin ruutuihinsa lajitellut paikkansa pitävyydet, rakkauden hukuttavat uskot. muistattehan kysyä? Kysymys, ei sitä kädellä pois pyyhitä ei kynällä valheeksi muuteta ei unohtamalla hukata Ymmärrys loppuu vastaukseen ja alkaa kysymyksestä. Kysyminen on rakkautta elämään.

Se aika

Se aika Toivo on merkillinen asia. Toivoa pitää olla. Vai pitääkö? Kävisikö luottamus, tulevaan, itseensä, ihmiseen. Ilman luottamusta, toivo on vain kupla, usko jota pitää ruokkia, että se eläisi. Toivo on passiivista tekemistä. Luottamus on aktiivista, se syntyy teoista, sanoista. Jotta meillä olisi toivoa, tämä on se aika, jossa tulee luottaa.

Toivo Kupla

Toivo Kupla   Toivoa on mukava katsoa, jotenkin hyvä silmälle, ikihymy suunpielessään, ilo silmissään. Mikäpä Toivoa katsoa, piukat pakarat ja söpö massu. Toivolla on suuret luulot, taskut tosin tyhjät. Silti Toivolta kaiken saat, sen kuin pyydät. Iloisesti jo Toivo huudahtaa, ”järjestyy!”. ….hetki saattaa tosin vierähtää… Toivolla on aikaa kaikille, miehille naisille lapsille, kissoista Toivo ei […]

Kysymysmerkissä on mutka ja .

Kysymysmerkissä on mutka ja . Uskotko elämääsi? Onko elämässäsi värejä, sävyjä? Uskallatko kuulla itsesi? vai kuka siellä puhuu…? kuka? Tunnetko eläväsi? Tunnetko iloa, nautintoa.Onko jotain tai joku, joka koskettaa ja todella merkitsee, jotain aineellista? jotain tuoksuvaa, jotain mitä koskettaa? Ovatko päiväsi mielekkäitä? Odatatko ilolla ja malttamattomana jokaista uutta? Kaipaatko jotain muuta kuin lohtua? Onko tässä […]

Peili

Peili Mikä se on? Mitä on valkoinen tai musta? Mitä ne sävyt niiden välillä? Valkoinen tai musta vain tyhjää eri sävyllä. Entä, ruma tai kaunis? Kerro, avaa silmäni, mistä ne erotan? Jos mieli on paha, silloinko terävöidyn rumuutta havaitsemaan.Katkeruudella ja vihalla kuvaamaan? Itse rumaksi muuttumaan, itse kauneutta terävöittämään. Mikä se on? Se yksityiskohta, josta ruman […]

Piruilua

Piruilua   Tavallisesti oikonainen, viheltäen viipyy. kevyesti kuin tuuli, otetta tapailee. Tuo hiljainen vieras, syksyn luvatun, menetetyn. Hylätyn, jo menneen, ikuisen lapsen kaipuu. Viimeiset perhoset ja ensimmäinen kuura. Samana päivänä, kuin kauan sitten, sisarukset, äiti, isä. Suudelmillesi, hyvästi.

Yksityis…kohta

Yksityis…Kohta Pitäis sunkin varmaan vähän käyttäytyä…..hei! Ei kai nyt tollee…..sais…..?? Kato nyt sua! Mikä sul on? Siis sähän oot ihan punanen…. jotenkin turvonnut… … Ootko syönny jotain ihmeellistä? Ihme kiemurtelua….. pysy vaan paikallas. sattuuks suo jonnee? Ai kuuma? No ota pois…… Siis tä…..? Ihan märät! Ei! ……Älä heitä! Kiitti…..kiitti nyt ne lätsähti kattoon kii. Hauskaa […]